Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista
Kuuntele ilmaiseksi:
Nextory
30 päivää ilmaiseksi
Storytel
30 päivää ilmaiseksi
BookBeat
30 päivää ilmaiseksi

Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

Jo ”Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista” -kirjan lähtökohta on kutkuttava: yhdeksän toisilleen ennestään täysin tuntematonta ihmistä kirjautuu kymmeneksi päiväksi hyvinvointihotelliin retriittiin. Heidän tulee luopua puhelimistaan ja omistautua hiljaisuudelle ja terveellisille elämäntavoille. Tämän vuonna 2019 julkaistun romaanin on kirjoittanut australialainen Liane Morierty, jonka aiempiin menestysteoksiin kuuluvat muun muassa ”Hyvä aviomies” ja ”Tavalliset pienet pihajuhlat”.

Kuuntele ilmaiseksi:
BookBeat - 45 päivää ilmaiseksi
Nextory - 35 päivää ilmaiseksi
Storytel - 40 päivää ilmaiseksi

Jännittävä juoni

”Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista” -romaanissa joukko keskenään hyvinkin erilaista ja sangen omaperäistä henkilöä kirjautuu hyvinvointihotelliin, jonka vetäjänä toimii karismaattinen Masa. Päähenkilönä on kirjailija Frances, joka on teoksissaan erikoistunut romantiikkaan ja kärsii vapaa-aikanaan niin särkyneestä sydämestä, urakriisistä kuin kipeästä selästäkin. Hänen lisäkseen retriittiin osallistuu esimerkiksi Instagram-kuuluisuutta havitteleva Jessica, jolle on tehty jo lukuisia kauneusoperaatioita.

Jessica saapuu retriittiin yhdessä miehensä Benin kanssa, joka naisen mukaan rakastaa autoaan enemmän kuin naisystäväänsä. Ben on puolestaan turhautunut Jessican loputtomiin kauneusleikkauksiin. Mukana on myös pariskunta ja heidän tyttärensä – perheen poika on menehtynyt dramaattisissa olosuhteissa. Hotellin vieraille räätälöidyt hoitomenetelmät vaikuttavat aluksi varsin tavanomaisilta, mutta tilanne muuttuu pian. Loppua kohden kirja eteneekin lähes trillerimäiseksi jännitysnäytelmäksi.

Älykästä tarinankerrontaa

Liane Morierty on saavuttanut kansainvälistä menestystä jo aiemmilla romaaneillaan, ja myös ”Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista” -kirja osuu ajan henkeen mielenkiintoisilla henkilöhahmoillaan ja älykkäällä tarinankerronnallaan. Romaania on kehuttu sen viihdyttävyydestä ja koukuttavuudesta, ja teksti etenee sujuvasti. Kirjasta on nyt suunnitteilla elokuva, joten voi olla hyvä tutustua kirjaan jo ennen elokuvaversion katsomista.

Sen lisäksi, että lukijat ovat ottaneet ”Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista” -teoksen omakseen, on teos saanut hyvää palautetta myös kriitikoilta. Kirjabloggaajat ovat puolestaan kuvailleet sitä muun muassa täydelliseksi kesälukemiseksi. Oli vuodenaika sitten mikä hyvänsä, teoksen parissa viihtyy. Vaikka sivuja on lähes 500, kirja pitää mielenkiinnon yllä niin, että sen haluaisi ahmia yhdeltä istumalta.

Kuuntele ”Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista” -kirjaa 14 päivää ilmaiseksi

Jos kiinnostuit Liane Moriertyn ”Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista” -romaanista, uudet käyttäjät pääsevät nyt kuuntelemaan tätä äänikirjaa maksutta. Äänikirjan kuunteleminen onnistuu kätevästi suomalaisille saatavilla olevilla sovelluksilla. Jos kaipaat hyvää viihdettä, ripauksen jännitystä ja rutkasti kiinnostavia henkilöhahmoja, ”Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista” on loistava valinta. Ota hetki aikaa itsellesi ja uppoudu äänikirjaan – täysin ilmaiseksi.