Siirry sisältöön

Nuoret

Nuortenkirjallisuus tarjoaa loistavia, nuoren näkökulmasta kirjoitettuja kirjoja, jotka käsittelevät usein nuoria kiinnostavia aiheita sekä tämän elämänvaiheen mukanaan tuomia ongelmia ja muutoksia. Nuortenkirjojen aihepiirit vaihtelevat seikkailukertomuksista ja kauhusta fantasiaan ja jännitykseen, sekä realistisiin kuvauksiin erityisesti vaikeissa tai erilaisissa elämäntilanteissa olevista henkilöhahmoista.

Myöskään romantiikkaa tai ensirakkauden hurjia tunnemyrskyjä ei ole unohdettu nuorille suunnatuista kirjoista.

Monet nuortenkirjat keskittyvät kuvaamaan vaikeiden asioiden käsittelyä, kuten masennusta tai identiteetin muutosta, ja nuorten on helppo samaistua kirjojen samanikäisiin henkilöhahmoihin ja saada niistä vertaistukea epävarmuuteen, perheen, seksuaalisuuden tai sukupuoli-identiteetin herättämään hämmennykseen. Suosittuja ovat myös fantasia-aiheet vampyyreineen ja ihmissusineen tai dystooppiset, sortunutta yhteiskuntaa käsittelevät tarinat.

16 / 624 kirjaa