Saija Nissisen jo vuonna 2012 julkaistu kiehtova novellikokoelma "Sitomisen taito" on säilyttänyt mystisen charminsa jo lähes vuosikymmenen ajan. Aikanaan tuoreen kirjoittajan kirja kohosi Savonia-ehdokkaaksi. Nissinen on novellikokoelman jälkeen julkaissut toisenkin teoksen "Ukinpoika" (2016). Kirjailija asuu Kuopiossa ja on ammatiltaan elokuvakeskuksen toiminnanjohtaja.
"Sitomisen taito" koostuu tiiviistä kokoelmasta outotunnelmaisia novelleja, jotka pureutuvat syvälle ihmisyyteen. Sen hahmoista on mahdoton olla kiinnostumatta. Nissisellä on kiehtova tyyli jättää tarinoihinsa mieltä kutkuttavia mysteereitä, ja hän hyödyntää taitavasti erilaisia lajityyppejä kerronnassaan, scifin epätodellisuudesta satiiriin saakka. Tarinoissa voi kuulla myös dekkarimaista yksityiskohtaisuutta.
"Sitomisen taito" kuvaa ihmisiä useissa erilaisissa tilanteissa – kaikki niistä ovat silti tunnistettavia ja koskettavia. Sieltä täältä puuttuu harkitusti palanen, mikä kutkuttaa äänikirjan kuuntelijan mielikuvitusta ja saa asiat loksahtamaan uudella tavalla paikoilleen. Kaikkia salaisuuksia ei pureta auki, eikä jokaista tunnetta selitetä kuuntelijalle.
Kerronnassaan "Sitomisen taito" on jopa elokuvamainen ja vie kuuntelijan helposti mennessään. Särmikkäät leikkaukset siirtyvät nopeasti ajassa ja paikassa. Kokoelman tiiviys tekee kokemuksesta intensiivisen ja tarinoihin uppoaminen on helppoa. Miljööt vaihtelevat lapsuuden kotiseuduista linnanjuhliin ja mielisairaalaan. Novellit toimivat mainiosti myös yksittäin kuunneltuina.
Arvostelijat ovat kuvanneet Nissisen novellikokoelmaa ehyeksi kokonaisuudeksi. Kaikki kymmenen novellia kuvaavat ihmiselämää haastavissa tilanteissa. Kirjailija osaa vaihtaa näkökulmaa jopa kesken novellin kiehtovalla tavalla. Kaiken kaikkiaan kokoelmaa on luonnehdittu luonnehtia oudoksi, jopa vinksahtaneeksi – ja juuri sen vuoksi kiehtovaksi. Pitkälle harkitut tekstit tempaavat lukijan mukaansa ja pitävät otteessaan.
Kaikki uudet käyttäjät voivat kuunnella Saija Nissisen "Sitomisen taito" -novellikokoelmaa ilmaiseksi audiokirjasovellusten maksuttomien kokeilujaksojen kautta – useat niistä ovat ottaneet tämän kiehtovan teoksen valikoimiinsa. Äänikirja on mukava, moderni tapa nauttia laatukirjallisuudesta. Voit kuunnella novelleja ilmaiseksi vaikkapa työmatkalla, kaupassa tai ihan vaan rentoutuessasi kotona.