Ruokarouvan tytär
Kuuntele ilmaiseksi:
BookBeat
30 päivää ilmaiseksi
Nextory
35 päivää ilmaiseksi
Storytel
40 päivää ilmaiseksi

Ruokarouvan tytär

Vuonna 2017 ilmestynyt ”Ruokarouvan tytär” on viides osa Suomen lähihistoriaan sijoittuvassa kirjasarjassa ”Syrjästäkatsojan tarinoita”. Teoksen on kirjoittanut Enni Mustonen. Tuon taiteilijanimen takaa löytyy tuottelias kirjailija, käsikirjoittaja ja historian tutkija Kirsti Manninen, jonka monipuolinen ammattitaito takaa sen, että teksti on kiehtovaa ja historialliset faktat ja ajankuvat tarkkoja ja paikkansa pitäviä.

Kuuntele ilmaiseksi:
BookBeat - 30 päivää ilmaiseksi
Nextory - 35 päivää ilmaiseksi
Storytel - 40 päivää ilmaiseksi

Tarina

”Syrjästäkatsojan tarinoita” -kirjasarjan varhaisempien osien päähenkilönä on ollut piikatytöstä täysihoitolan pitäjäksi kohonnut Ida Eriksson. ”Ruokarouvan tytär” -teoksessa pääosan saa Idan tytär Kirsti, josta on kasvanut nuori nainen. Mukana tarinassa ovat tietenkin myös muu Erikssonin perhe sekä joukko muita henkilöhahmoja, joista osa on aivan uusia tuttavuuksia ja osa taas tuttuja jo sarjan aiemmista osista.

Kirja ”Ruokarouvan tytär” sijoittuu ajallisesti 1920-luvulle, ja sen pääasiallisena tapahtumapaikkana on Pariisi. Lisäksi osa tapahtumista sijoittuu myös Helsinkiin ja Erikssonin perheen kotikulmille Albergaan. Mukaan mahtuvat toki myös tapahtumarikkaat matkat Helsingistä Pariisiin ja takaisin. Kirsti Eriksson tuntuu perineen Ida-äitinsä nokkeluuden, jonka avulla hän selviää tilanteesta kuin tilanteesta, ja monenlaisiin seikkailuihin hän päätyykin.

Elävää kuvausta

Teoksen kuvaama Pariisi on täynnä kaikkea sitä, mitä 1920-luvun Pariisin kuvittelisi olevankin: muotia Madame Cocon johdolla, taidetta, viiniä, hyvää ruokaa, vähän ehkä paheitakin ja tietenkin rakkautta. Sama elämän maku välittyy myös Helsingin ja Albergan tapahtumista, vaikka koto-Suomen tapahtumat ovat tylsempiä kuin Pariisissa. Mukaan mahtuu koko elämän kirjo, eikä suruilta ja huoliltakaan vältytä.

Enni Mustosen kirjoitustyyli on mukaansatempaavaa ja kuvaukseltaan niin tarkkaa, että lukija näkee mielessään Seinen rannat, haistaa hotellin tunkkaisen ilman ja lähes tuntee kielellään kortteliravintolan keiton ja viinin. Mustosella on myös kiehtova tyyli tuoda fiktiivisiin tarinoihinsa mukaan todellisia historiallisia henkilöitä. ”Ruokarouvan tytär” -kirjassa mukana ovat muiden muassa kirjailija Olavi Paavolainen ja kuvanveistäjä Ville Vallgren.

Kuuntele kirjaa ”Ruokarouvan tytär” ilmaiseksi 60 päivän ajan.

Uudet käyttäjät voivat kuunnella teosta ”Ruokarouvan tytär” ilmaiseksi äänikirjana Suomessa toimivien äänikirjapalveluiden kautta. Äänikirjapalveluilla on omat mobiililaitteille ladattavat sovelluksensa, joten kirjojen kuunteleminen on kätevää vaikka lenkkipolulla tai auton ratissa. Lataa sovellus, laita luurit korviin ja kirja pyörimään ja heittäydy mukaan historialliseen seikkailuun läpi 1920-luvun Pariisin muotitalojen ja monien eri sattumusten.