Revolverimies
Kuuntele ilmaiseksi:
Nextory
30 päivää ilmaiseksi
Storytel
30 päivää ilmaiseksi
BookBeat
30 päivää ilmaiseksi

Revolverimies

Kauhun kuninkaanakin tunnettu Stephen King (s. 1947) on kirjoittanut tuotteliaalla urallaan myös kahdeksanosaisen "Musta torni" -fantasiasarjan. "Revolverimies" on kirjasarjan ensimmäinen osa, jonka kirjoittamiseen Kingillä meni peräti 12 vuotta. Se ilmestyi englanniksi 1982 ja ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1992. Kirja tutustuttaa lukijat mystiseen Roland-nimiseen revolverimieheen. Hänen seikkailuitaan kuvataan myös myöhemmissä "Musta torni" -kirjoissa.

Kuuntele ilmaiseksi:
BookBeat - 45 päivää ilmaiseksi
Nextory - 35 päivää ilmaiseksi
Storytel - 40 päivää ilmaiseksi

Kirjan juonesta

Kirja alkaa siitä, kun revolverimies Rolandia kuvataan vaeltamassa kuumalla aavikolla. Hän jahtaa salaperäistä mustiin pukeutuvaa miestä. Rolandin tehtävänä on saavuttaa pyhä päämäärä, Musta torni. Mustiin pukeutuvan miehen kiinnisaaminen olisi yksi vaihe, joka veisi Rolandin lähemmäksi päämääräänsä. Miehen tavoittaminen ei ole kuitenkaan helppoa, sillä hän omaa myös taikavoimia, joita käyttää häikäilemättä hyväkseen.

Keskeltä autiomaata revolverimies löytää Jake-pojan, joka on tullut toisesta maailmasta kuin missä Roland itse asuu. Jake ei muista aiemmasta elämästään mitään, mutta Roland onnistuu hypnotisoimaan pojan. Tällöin selviää, että Jake on tullut vuoden 1977 New Yorkista, jossa hän on kuollut jäätyään auton alle, ilmeisesti mustiin pukeutuneen miehen tönäistyä häntä. Roland päättää ottaa pojan mukaan matkalleen.

Kokeile vaihteeksi fantasiaa!

Siitä huolimatta, että Stephen King on tunnettu parhaiten kauhuromaaneistaan, ovat hänen lukijansa ottaneet hyvin vastaan myös "Musta torni" -fantasiasarjan. Se on saanut jopa sellaisia lukijoita, jotka eivät ole aiemmin genren kirjoista pitäneet. Yhtenä syynä tälle on varmasti se, että King on ollut aina loistava tarinankertoja, ja tämä näkyy myös Revolverimiehessä.

Kingin fanien iloksi "Revolverimies", kuten muutkin "Musta torni" -kirjat, sisältävät viittauksia kirjailijan aiempiin romaaneihin ja avaavat niiden tapahtumia aivan uudella tasolla. "Musta torni" -kirjat kannattaa ehdottomasti lukea ilmestymisjärjestyksessä, jotta tarinassa pysyy mukana. Jos ihastut Revolverimieheen, hänen tarinansa jatkuu onneksi peräti seitsemässä "Musta torni" -kirjassa. Kirjasarjasta on ilmestynyt myös sarjakuvasarja, joka tunnetaan nimellä "Revolverimiehen alku".

Kuuntele "Revolverimies" ilmaiseksi

Stephen Kingin "Musta torni" -sarjan avausteos "Revolverimies" viihdyttää sekä fantasiakirjallisuuden että Kingin muiden kirjojen ystäviä. Se vie toiseen maailmaan, jossa on yllättäviä yhtymäkohtia meidän tuntemaamme todellisuuteen. Jos kiinnostuit teoksesta, on siitä saatavilla moderni äänikirja. Uudet asiakkaat voivat kuunnella Revolverimiestä jopa täysin ilmaiseksi. Se onnistuu Suomessa saatavilla olevilla äänikirjasovelluksilla. Kannattaa hyödyntää etu!