”Rakastamisen taito” on Otavan vuonna 2017 julkaisema teos. Sen on kirjoittanut parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow, joka on työskennellyt erotyön parissa jo yli kymmenen vuoden ajan. Kirja käsittelee nimensä mukaisesti rakastamiseen liittyviä taitoja, ja se tarjoaa runsaasti ajateltavaa, uusia näkökulmia sekä käytännön vinkkejä. Lataa äänikirja ja voit hyödyntää oppeja elämässäsi, olitpa juuri tällä hetkellä parisuhteessa tai et.
Teoksen kirjoittaneen Marianna Stolbowin näkemyksen mukaan rakkaus ei ole onnenkauppaa. Hänen mielestään se on taitolaji, jota voi opetella. Teoksen tavoitteena on auttaa niitä, jotka haluavat onnistua uudessa parisuhteessaan tai viedä nykyistä suhdettaan uuteen suuntaan, jotta se selviäisi elämän karikoissa entistäkin pidemmälle. Teos antaa ajateltavaa ja käytännön vinkkejä myös niille, jotka vielä etsivät suhdetta.
Teoksessa käydään laajasti läpi eri osa-alueita, jotka vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme rakkauteen. Stolbowin käsittelemiä aiheita ovat esimerkiksi itsetuntemus, oman menneisyyden ja lapsuudessa saatujen rakastamisen mallien huomioiminen, omista tarpeista ja odotuksista kertomisen taidon tärkeys, ongelmakohtien esiintuominen sekä seksuaalisuus suhteessa. Kaikki mainitut ovat aiheita, joiden pohtimisesta on hyötyä meille kaikille oman parisuhteen tilasta riippumatta.
”Rakastamisen taito” -teos on otettu ilolla vastaan. Lukijat ovat ammentaneet asiantuntijan näkemyksistä uusia näkökulmia ja löytäneet sen opeista itselleen ohjenuoran omaan elämäänsä. Kritiikkiä teos on saanut sen hieman ympäripyöreästä suhtautumisesta aiheeseen. Toisaalta rakastaminen on hyvin subjektiivinen asia ja jonkinasteista yleistämistä tarvitaan, jotta teos sopisi kaikille elämänvaiheesta ja suhteen tilanteesta huolimatta.
Juuri samaistuttavuus ja kirjan helppolukuisuus ovatkin Stolbowin teoksen suuren suosion takana. Neuvot ovat käytettävissä tuoreessa aivan uudessa suhteessa, jolloin kaikki on vielä jännittävää ja toisesta löytää jotain uutta jokaisella tapaamiskerralla. Toisaalta myös jo pitkään parisuhteessa olleet löytävät varmasti yhtymäkohtia omaan elämäänsä ja voivat ottaa neuvot ja ideat heti käyttöön arkielämässään.
Toisinaan ei ole aikaa lukea, vaikka teos olisikin kiinnostava. Kuuntele erinomaisen vastaanoton saanutta Marianna Stolbowin teosta, ”Rakastamisen taito”, äänikirjana työmatkallasi tai kotitöiden lomassa. Huomaat, miten pienillä muutoksilla voit vaikuttaa parisuhteeseesi ja voit itsekin pian paremmin. Lataat äänikirjan helposti omalle laitteellesi ja uutena asiakkaana voit kuunnella tätä kirjaa ilmaiseksi 14 vuorokauden ajan.