Englantilainen Sir Elton Hercules John on menestynyt laulaja, pianisti sekä lauluntekijä, joka syntyi 1947 Pinnerissä ja kantoi syntyessään nimeä Reginald Kenneth Dwight. Myöhemmin mies kuitenkin muutti nimensä Elton Johniksi. ”Minä Elton John” julkaistiin sekä paperiversiona että äänikirjana vuonna 2019. Kirjoittamisessa apuna on ollut musiikkitoimittaja Alexis Petridis.
”Minä Elton John” on Johnny Knigan kustantama kirja menestyneen muusikon elämästä vaikeuksineen ja onnistumisineen. Se on hänen ainoa omaelämäkertansa, jossa Elton kuvaa koko tähänastisen taipaleensa. Ujo, äitinsä halveksima englantilaispoika Reginald Dwight kasvoi Lontoossa haaveillen rockmuusikon urasta. Tiedämme lopputuloksen, mutta kirja selittää yksityiskohtaisesti miten nykyhetkeen päästiin.
Matkasta muusikoksi kuvauksen lisäksi kirja kertoo Elton Johnin pitkään kestäneestä huumeriippuvuudesta, useista irtosuhteista, itsemurhayrityksistä sekä ystävyyssuhteista musiikkialan ihmisiin, kuten John Lennoniin, Freddie Mercuryyn ja George Michaeliin. Tutuksi tulee myös hänen tarinansa omasta raitistumisestaan, rakkauden löytämisestä ja isäksi tulemisesta aidsin ja hivin vastaista työtä unohtamatta.
”Minä Elton John” -omaelämäkerta on mielenkiintoista luettavaa ja kuunneltavaa. Se on täydellinen teos erityisesti Eltonin musiikin ystäville. Muistelmissaan Elton John ruoskii itseään tavalla, joka saa lukijan vuoroin nauramaan ja pudistelemaan surullisena päätään. Armoton rehellisyys on mielenkiintoinen tyylilaji, ja tarina pistää miettimään muusikon vaikeimpia hetkiä sekä vastoinkäymisiä.
Kirjan lukija saa kattavan käsityksen Elton Johnin elämästä aina alusta nykypäivään saakka. Elävä ja omakohtainen kerronta vetää kuuntelijansa oitis mukaansa sekä pitää mielenkiinnon yllä aina loppuun asti. Vai mitä sanot Tyrannosaurus Rexistä takapihalla tai teehetkestä Englannin kuningattaren kanssa? Kirja luotaa syvemmälle Eltonin elämään kuin Rocketman-elokuva.
Muusikko Elton Johnin kirjoittama tragikoominen ja rehellinen omaelämänkerta "Minä Elton John" on nyt saatavilla myös äänikirjana. Se on kuunneltavissa useissa äänikirjasovelluksissa, jotka tarjoavat ilmaisen 14 päivän kokeilujakson uusille asiakkailleen. Kokeillessasi sovelluksia voit siis hyödyntää samalla uuden asiakkaan edun ja nauttia kirjasta ilmaiseksi!