Lopun jälkeen
Kuuntele ilmaiseksi:
Nextory
30 päivää ilmaiseksi
Storytel
30 päivää ilmaiseksi
BookBeat
30 päivää ilmaiseksi

Lopun jälkeen

Aiemmin jännitysromaaneillaan, kuten ”Annoin sinun mennä” ja ”Minä näen sinut”, ihastuttanut Clare Mackintosh on siirtynyt ”Lopun jälkeen” -teoksellaan erilaisten teemojen pariin. Syksyllä 2019 suomeksi ilmestynyt ”Lopun jälkeen” tarttuu vaikeaan aiheeseen, jota myös kirjailija itse on joutunut omassa elämässään pohtimaan. Mikä on oikea ratkaisu, kun oma lapsi on kuolemansairas? Antaako hänen elää vai kuolla?

Kuuntele ilmaiseksi:
BookBeat - 45 päivää ilmaiseksi
Nextory - 35 päivää ilmaiseksi
Storytel - 40 päivää ilmaiseksi

Tarina

”Lopun jälkeen” kertoo pariskunnasta, Maxista ja Pipista, joiden poika Dylan on vakavasti sairas. Pariskunta joutuu vaikean valinnan eteen; yhtenä vaihtoehtona on siirtyä saattohoitovaiheeseen ja antaa pienen pojan päästä kärsimyksistään. Toisaalta Yhdysvalloissa olisi tarjolla uudenlaisia syöpähoitoja, joiden avulla pystyttäisiin pidentämään pojan elämää, vaikka ne eivät voisikaan parantaa syöpää kokonaan. Poika ei myöskään ole fyysisesti vahva.

Dylan on saanut leikkauksen seurauksena aivovamman ja halvaantunut niin, ettei pysty kävelemään tai puhumaan. Ratkaisun tekeminen ei ole helppoa, ja Max ja Pip päätyvätkin tahoillaan eri valintaan. Rakastava pariskunta joutuu kriisiin, joka ravisuttaa heidän suhdettaan, eikä oikeustoimiltakaan voida välttyä. Kirja kuvaa, miten myös Dylania hoitava lääkäri joutuu pohtimaan omia päätöksiään.

”Lopun jälkeen” herättää ajatuksia

”Lopun jälkeen” on koskettava ja ennen kaikkea ajatuksia herättävä romaani, joka tempaa mukaansa. Se pitää kuulijan mielenkiinnon yllä kuvaamalla kahta vaihtoehtoista ratkaisua ja niiden lopputulemaa. Mitä tapahtuisi, jos Danny siirtyisi saattohoitoon, ja mitä silloin, jos hänet vietäisiin Yhdysvaltoihin hoitoon? ”Lopun jälkeen” -äänikirjan kuulijalla on mahdollista kurkistaa kahteen hyvin erilaiseen todellisuuteen.

Mackintoshin aiemmat kirjat ovat olleet sekä lukijoiden että kriitikoiden mieleen. Ne ovat myyneet hyvin, ja esimerkiksi kirjailijan esikoiskirja palkittiin arvostetulla Theakston`s Old Peculier Crime Novel of the Year -palkinnolla. Ei siis ole mikään ihme, että myös ”Lopun jälkeen” on kerännyt kiitosta, erityisesti sen tavasta saada myös lukija tai kuulija pohtimaan elämän vaikeita kysymyksiä.

Kuuntele ”Lopun jälkeen” -kirjaa 14 päivää ilmaiseksi

Jos mielenkiintosi heräsi ja haluat kuulla, miten vanhemmille ja Dylan-pojalle käy, kannattaa kuunnella Clare Mackintoshin ”Lopun jälkeen” -äänikirja. Uudet käyttäjät pääsevät kuuntelemaan äänikirjaa nyt täysin ilmaiseksi, ja kuunteleminen onnistuu kätevästi suomalaisille saatavilla olevilla sovelluksilla. Jos kaipaat hieman laatuaikaa ja rentoutumista arjen kiireiden keskellä, on koskettavan ”Lopun jälkeen” -äänikirjan pariin uppoutuminen siihen loistava tapa.