Kaikki anteeksi
Kuuntele ilmaiseksi:
Nextory
30 päivää ilmaiseksi
Storytel
30 päivää ilmaiseksi
BookBeat
30 päivää ilmaiseksi

Kaikki anteeksi

Laura Mannisen ”Kaikki anteeksi” on WSOY:n vuonna 2018 julkaisema esikoisteos, joka kertaa Mannisen elettyä elämää. Jopa kirjan kertojaminä on Laura itse, eli kirjaa ei ole etäännytetty fiktioksi, vaan se toimii enemmänkin raa'an raportin tai dokumentin tavoin. Alussa kerrotaan ihastumisesta, mutta pala palalta väkivalta hiipii suhteeseen salakavalasti ja lopulta asettuu osaksi perhettä.

Kuuntele ilmaiseksi:
BookBeat - 45 päivää ilmaiseksi
Nextory - 35 päivää ilmaiseksi
Storytel - 40 päivää ilmaiseksi

Tarina

Kirjassa Laura tapaa unelmiensa miehen, Mikon. Mikolla on kolme lasta edellisestä liitosta, mutta uusioperheen elämä tuntuu solahtavan uomiinsa vaikeuksitta. Mikko hurmaa kaikki tapaamansa ihmiset; hän on hurmaava, hauska ja ajattelevainen. Pikku hiljaa Mikon synkkinä hetkinä hänestä kuitenkin paljastuu uusia, outoja piirteitä. Hauskasta miehestä tulee ivallinen ja vainoharhainen, mutta myös masentunut. Perhehelvetti alkaa yhteisen kodin myötä.

Kirja paljastaa karmaisevalla tavalla henkisen ja fyysisen, jopa henkeä uhkaavan väkivallan, jossa Laura elää. Mikko on sairaalloisen mustasukkainen, mutta puuskan mentyä ohi hän on taas se hurmaava mies alkuajoilta, ja vakuuttelee katumustaan. Kierre jatkuu. Laura uskaltaa lopulta kertoa perheelleen tilanteesta, ja siihen etsitään ratkaisua terapeuteilta. Lopulta Laura pääsee turvakodin avulla suhteesta irti.

Kritiikki

Laura Mannisen teos saa kuulijan ajattelemaan omaelämänkertaa tai tietokirjaa, niin rehellistä kerronta omista kokemuksista on Esikoiskirjailija ei ole perinteiseen tapaan muodostanut tapahtumista fiktiivisiä etäännyttämällä omaa persoonaansa kirjan tapahtumista. Päin vastoin, hän on nimennyt kirjansa päähenkilön omalla nimellään. Äänikirjan kertomana tarina imaisee mukaansa ja tarjoaa kuulijalle aitiopaikan vaitiolon kulttuurin kulissien taakse.

Kirjan tarina on tärkeä ja kuvaukset avun saamisen hankaluudesta ovat pelottavan totuudenmukaisia. Tarinan kulku ja ilmiselvä todellisuuden läsnäolo tekevät kirjasta suorastaan inhorealistisen. Vaikka kerronta paikoitellen muistuttaa dokumentointia tai raportointia, se on myös arkista ja kikkailematonta kuvausta arkipäivästä häiriintyneessä parisuhteessa narsistin kanssa. Kirja on raaka ja koukuttava, kertomus syistä, joiden takia väkivaltaiseen parisuhteeseen jäädään.

Kuuntele ”Kaikki anteeksi” -äänikirjaa ilmaiseksi 40 päivää

Äänikirja on vaivaton ja miellyttävä tapa kokea kirja vaikkapa muun tekemisen ohella. Monet kuuntelua tarjoavat sovellukset ovat ottaneet valikoimiinsa Laura Mannisen ”Kaikki anteeksi” -esikoisteoksen, joka on yksi vuoden 2018 kuunnelluimmista äänikirjoista. Mikäli et vielä ole tutustunut äänikirjojen maailmaan, on ilmaista 14 päivän kuuntelua mahdollista kokeilla uuden käyttäjän etuna monissa eri sovelluksissa.